Helmikuun pöksyissä rytisee

kun taas yksi mörköritva taapertaa housut kintussa

ja perse ruvella katuojaan.

Lavastettu tilanne,

jossa hyvinkin yleinen kotieläin

pyritään jälleen kerran inhimillistämään.

Ilmoittaudun ilmojen rehtorin kansliassa

ennen ulosmenoa.

Uskaltaudun rappukäytävään

vasta sitten kun olen aivan varma

ettei siellä ole ketään.

 

Ikkunoita sataa tuhmaan lumeen.

Kuuntelen sujuvasti räpmetallia

ja juopuneiden akkojen kikatuksia.

Ei minulla löydy ymmärrystä niille

joilla on uusi parisuhde keskimäärin

neljä kertaa vuodessa.

 

Sori, mä hypin nyt tässä.

Ei runon hyvyydellä tai huonoudella

ole paskaakaan merkitystä

vaan kuinka suosittu tai näkyvä

henkilö on sen kirjoittanut.

Välttävät työtkin saavat

varauksetonta suitsutusta.

Olisiko Post Alfa myynyt niin paljoa

jos kirjoittaja olisi ollut joku muu

kuin Paperi T?

 

Tuskinpa!

 

Perkele

ja teitäkin pitäisi vielä vissiin

yrittää tässä viihdyttää

tai pahastuttaa

ylipitkillä, sekavilla vuodatuksillani.

Hus, hus… Menkää jo hittoon siitä edestäni,

pervot!

Melkein tekisi mieleni julkaista taas

”ala-arvoista roskaa”.

Onkohan vaakkina kiellettyjen sanojen listalla?

Pimppi ei ainakaan. Suomen kielen kaunein sana.

 

Rakennan päähäni hautakammiota.

Hukunko pian tajunnanvirtaan

tai kiihkouskovaisten propagandaan?

Taloyhtiössä dialogia käydään lapuin.

Päiväni lakastuvat.

Kiitos teennäisyyksien,

pimeyden vireystilakin alkaa olla alhainen.

Lapsuudesta tutut lämpöiset maisemat

syntyvät enää paperista.

Kevät katkaissee pian ainoan oljenkorteni.

 

Vastaani kävelevät hyvin pukeutuneet

hilpeät veli- ja sisarkulta solmiot kaulassa

ja salkut käsissä:

”Tahtoisitko kuulla lisää iloisesta

villasukka- ja neuleryhmästämme?”

 

Vain jos kätenne ovat näkyvästi likaiset

ja kynsilakan käyttö ryhmässänne on kielletty,

vastaan.

 

Paiskaamme käsiä hymyssä suin.